Joensuu: Etätöillä päästövähennyksiä

Uutinen 15.9.2020 klo 9.00
Nuori mies etätyössä @Joensuun kaupunki
 

Joensuun kaupunki on saanut rahoituksen etätyön edistämis- ja kehittämishankkeeseen. Syyskuussa 2020 alkavassa hankkeessa pureudutaan etätyön tekemisen ongelmakohtien ratkaisemiseen sekä tuodaan esiin etätyön moninaisuutta.

Etätyökokeiluissa haluamme tuoda esille, että etätyö on moderni työnteon muoto, joka on mahdollista toteuttaa joustavasti työtehokkuuden kärsimättä. Lisäksi vaikuttavuusarvioiden mukaan etätyön edistäminen on erittäin kustannustehokas tapa vähentää päästöjä, kommentoi Jari Leinonen ympäristönsuojeluyksiköstä.

Hankkeessa haetaan yhteistyötä yli kuntarajojen; yhtenä tavoitteena on mahdollistaa etätöiden tekeminen kodin lisäksi oman asuinkunnan työtiloissa kuten kirjastoissa, kouluissa tai muissa toimitiloissa. Näin tilojen käyttöä saadaan tehostettua. Hankkeessa kokeillaan myös työnteon järjestämistä virkatyöajan ulkopuolella ja kehitetään etätyön mahdollisuutta osana asiakaspalvelua.

Kevään aikana julkaistaan kysely ja kerrotaan lisää mahdollisuuksista osallistua etätyöhankkeen kokeiluihin. Hankkeen toteutuksesta vastaa kaupungin ympäristönsuojeluyksikkö.

Rahoituksen kokonaissumma on 50 000 euroa, ja sen myöntää Suomen ympäristöministeriön Kuntien ilmastoratkaisut -ohjelma. Ohjelma avustaa vuosina 2020–2021 yhteensä 14 hanketta, jotka tähtäävät kuntien ja alueiden ilmastotyön vauhdittamiseen.

Joensuun etätyöhanke alkaa 1.9.2020 ja kestää noin 8 kuukautta.

Lisätietoja:

Joensuun kaupunki
ympäristönsuojelupäällikkö Jari Leinonen
puh. 050 376 8584
jari.leinonen@joensuu.fi