Hyppää sisältöön

Iin kunta voitti Ekologia-sarjan kansainvälisessä Innovation in Politics -kilpailussa

Uutinen 17.2.2020 klo 16.56
Innovation in Politics -kilpailun palkitut
Kuva: Sebastian Philipp

Iin hanke ”Local Solutions to Global Challenges” on palkittu Ekologia-sarjan voittajana Berliinissä Innovation in Politics -kilpailussa. Hankkeen avulla kunta on vähentänyt hiilidioksidipäästöjään 60 % muutamassa vuodessa.

Iin kunta palkittiin monivuotisesta hankkeestaan, jossa hiilidioksidipäästöjä on leikattu 60 prosentilla muun muassa vähentämällä kulutusta ja siirtymällä tuuli- ja aurinkoenergiaan.

"Käynnistimme hankkeen 2012 ilmaston lämpenemisen takia. Tänne pohjoiseen se vaikuttaa eniten. Eniten asiasta innostuivat lapset, ja nyt kaikki koulut ja päiväkodit osallistuvat hankkeeseen. He seuraavat veden-, lämmön- ja sähkönkulutusta, ja saavat puolet säästöstä käyttöönsä. Säästöt koko kunnassa ovat suuria ja asennemuutos valtava. Jos Ii pystyy tähän, pystyy Eurooppakin", sanovat kunnanjohtaja Ari Alatossava ja Micropolis Oy:n toimitusjohtaja Leena Vuotovesi.

Innovation in Politics 2019 -kilpailuun osallistui Euroopan neuvoston jäsenmaista yhteensä 402 hanketta, ja niistä tuhannen hengen raati valitsi finaaliin 80 parasta. Suomesta finaaliin pääsi Iin kunnan lisäksi Suomen Yrittäjien ja Opetushallituksen hanke ”Competent Teachers, Entrepreneurial Youths”.

"Voimme olla ylpeitä paitsi molemmista suomalaisista finalisteista, myös kymmenestä muusta suomalaisesta hankkeesta, jotka osallistuivat kilpailuun. Kaikki edustivat halua kehittää ja vahvistaa yhteiskuntaa", kertoo kilpailua Suomessa edustavan Mailand Communicationsin toimitusjohtaja Alpo Räinä.

Innovation in Politics Awards -kilpailussa palkitaan innovatiivisia yhteiskunnallisia hankkeita kahdeksassa kategoriassa: elämän laatu, vapaus, hyvinvointi, ekologisuus, sivistys, demokratia, ihmisoikeudet ja yhteisöllisyys. Kilpailun tavoitteena on vahvistaa demokratiaa ja eurooppalaisia arvoja. Palkittujen töiden tulee olla uraauurtavia ja innovatiivisia. Sen lisäksi arvioidaan miten ne vahvistavat yhtenäisyyttä ja luottamusta yhteiskunnassa, osallistavat ihmisiä sekä ovat kestäviä ja taloudellisesti toteuttamiskelpoisia.

Lisätietoa:

  • Leena Vuotovesi, toimitusjohtaja, Iin Micropolis Oy, etunimi.sukunimi@micropolis.fi
  • Ari Alatossava, kunnanjohtaja, Ii, etunimi.sukunimi@ii.fi