Kuopio

Kuopio on Kallaveden rannalla sijaitseva 118 200 asukkaan kaupunki, Pohjois-Savon maakuntakeskus. Erityisesti Puijosta ja kalakukoista tunnetun Suomen 9. suurimman kaupungin ja Suomen kaikkein suurimman maidontuottajakunnan vaikutusalueella elää 600 000 ihmistä.

Aidosta ja myönteisestä savolaisuudestaan tunnetun kaupungin työpaikkajakauma oli vuonna 2015 seuraava:

  • alkutuotanto 3 %
  • jalostus 13 %
  • palvelut 84 %

Kuopio on Turun rinnalla selvästi palveluvaltaisin kaupunki Fisu-kuntien joukossa.

Valtakunnallinen osaamiskeskus

Kuopio on yksi Suomen valtakunnallisista osaamiskeskuksista ja merkittävä yliopistokaupunki. Väestö on koko maahan verraten keskimääräistä hieman nuorempaa ja paremmin koulutettua. Perinteisemmästä teollisuudesta puu- ja elintarviketeollisuus ovat tärkeimpiä ja myös matkailuala vaikuttaa merkittävästi Kuopion talouteen.

Kuopiossa on monipuolinen elinkeinorakenne. Työpaikkamäärät ovat suurimmat terveys- ja sosiaalipalveluissa, kaupan alalla, koulutuksessa sekä rakentamisessa ja teollisuudessa.

Kaunis luonto ja viihtyisä, palvelutasoltaan erinomainen elinympäristö tekevät Kuopiosta houkuttelevan asumispaikan – elämänlaadun kaupungin.

Vetovoimainen yrityskaupunki

Itä-Suomen kasvukeskuksena ja yritysten toimintaedellytyksiin voimakkaasti panostavana kaupunkina Kuopio tarjoaa vetovoimaisen toimintaympäristön vanhoille ja uusille yrityksille. Kuopiossa on noin 6750 yritystä. Kuopion kansainväliset yhteydet ovat poikkeuksellisen hyvät muun muassa Itä-Suomen yliopiston ja parin sadan ulkomaankauppaa harjoittavan yrityksen ansiosta.

Vuonna 2015 Kuopiossa oli yhteensä noin 50 350 työpaikkaa. Vuosina 2011-2015 (5 vuotta) Kuopion työpaikkalisäys oli noin 200 työpaikkaa, +0,4 %.

Työttömyys vähenee edelleen. Heinäkuun 2018 lopussa Kuopion työttömyysaste oli 11,6 %, joka oli 1,7 prosenttiyksikköä vähemmän kuin edellisenä vuonna. Työttömänä oli 6518 henkeä, mikä on 948 henkeä vähemmän kuin edellisenä vuonna. Pitkäaikaistyöttömiä oli noin 2000 henkeä, heistä 62 % oli miehiä.

Matkalla hyvän elämän pääkaupungiksi

Kuopion visiona on olla ”Hyvän elämän pääkaupunki”. Hyvää elämää ilmentävät terveys, alueen elinvoima ja arjen rikkaus.

Visiota on haluttu täsmentää päämäärillä, jotka kuvaavat kaupungin haluttua tavoitetilaa vuonna 2030:

  • Kestävästi kasvava miljoonan ihmisen keskus – 200 000 asukasta vuonna 2040
  • Uudistuva ja kansainvälinen elinkeinoelämä sekä hyvä yritysilmasto
  • Savilahti Euroopan kiinnostavin oppimis- ja innovaatioympäristö
  • Suomen nopeimmin kehittyvä kokous-, tapahtuma- ja matkailualue
  • Terveys-, ympäristö- ja hyvinvointiosaamisen edelläkävijä
  • Ympäristöltään ainutlaatuinen ja innostava. Paras paikka lapsille.
Kuopion valtuustotalo
Kuva. Aurinkopaneeleja Kuopion valtuustotalon katolla.

 

Julkaistu 11.4.2016 klo 10.15, päivitetty 24.10.2018 klo 15.58