Ministeri Kimmo Tiilikainen nosti FISU-verkoston esiin Brysselissä

Uutinen 12.10.2017 klo 15.10
Tiilikainen 556
 

Asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen nosti FISU-verkoston esiin yhtenä esimerkkinä kiertotaloutta edistävistä toimijoista eilen järjestetyssä Sitran kiertotaloutta käsittelevässä seminaarissa Brysselissä. Tiilikainen korosti erityisesti kaupunkien ja kuntien sekä yritysten roolia kiertotalouden toimijoina ja kokeilijoina.

Suomessa käytetään julkisiin hankintoihin noin 35 miljardia euroa vuosittain. Valtioneuvoston tutkimushankkeessa kehitetään parhaillaan Green deal -mallia kiertotaloutta tukevien hankintojen ja toimien toteuttamiseksi. Mallissa esimerkiksi kunnat voisivat tehdä ministeriöiden kanssa sopimuksia, jossa ne sitoutuvat asettamaan hankinnoille kunnianhimoisia kestävää kehitystä ja innovaatioita tukevia tavoitteita ja valtio puolestaan sitoutuu tukemaan tavoitteiden saavuttamista.

Lisätietoa